Siirry pääsisältöön

Kevät.

 Auringon lämpö houkuttelee nokkosperhosia heräämään.

Muuttolinnut palaavat pesäpaikoilleen, myös merimetsot.
Jäiden lähdön jälkeen vieraillaan Korkiakarissa.

 Kuollut joutsen on päätynyt talven aikana osaksi luonnon kiertokulkua.

 Siianonginta alkaa saaristossa.

Taipalmaan vuohet pääsevä uuteen aitaukseen.


 

Saadaan kasvattajalta kuvia uudesta pennusta.                                                      Kuva H.L.

Vappuna vieraillaan Tervakoskella tapaamassa pikku kaveria.

Pentu osoittautuu leikkisäksi ja rohkeaksi. Mihin tämä vielä johtaa ?

 Nimekseen hän saa Boss dog Banjo.

    Korvasieniä etsiessä löysin metsäautoja puiden siimeksestä.

Kirottu etana lauma on vallannut mökin hyötykasvi penkin.110 kappaletta kerättiin otuksia pois pienestä penkistä. Tänä vuonna en edes yritä salaatin kasvatusta.




Rauman Lukko voittaa Suomenmestaruuden. Kaupunki sekoaa ja kauppatori täyttyy juhlijoista.



Äijänsuo täytyy juhlijoista. Joukkue saapuu kaupunkiin.



Pyhärannan rantatietä  kotiinpäin ajellessa pysähdytään ihailemaan auringonlaskua.



Perhonen ulkosaaristossa.
 Kesä tulee vauhdilla. Samana päivänä näen Haarapääskysen ja kuulen Käen kukunnan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

OLD SCHOOL STYLE LIVING ON THE WEST COAST OF FINLAND

Valokuvia ja jutun tynkää luontoretkistä lähiluonnossa ja Selkämerenkansallispuistossa koiran ja kameran kanssa.

Syksy 2022 saapuu ja illat alkavat pimenemään saaristossa. Yöpakkaset saavat aikaan näyttävän ruskan. Syksyn edetessä talveksi veneily kausi meillä jatkuu. Veneenkansi muuttuu liukkaaksi ja merivesi alkaa jäätymään, nyt viimeistään puetaan pelastusliivit päälle. Kyllä se jää jo ketun kestää. Me mennään vielä paatilla. Maltti on valttia ja pienet virtaavat suntit ylitetään nyt soutuveneellä.  Kuva Säikänsuntista. Leuto talvi jatkuu ja Reilanranta näyttää jäätömältä Tammikuussa 2023. Suosittelen Pyhärannan Hierkonpolkua  https://www.luontoon.fi/hierkonpolku/kartatjakulkuyhteydet  päiväretkikohteeksi. Kolmen kilometrin mittainen reitti on selkeästi merkitty ja laavut tulentekopaikkoineen siistejä. Helmikuussa käytiin seuraamassa saukon touhuja Puuvallissa. Aamu-usvaa ja auringon nousu Luvian peltoaukealla. Peura polo pinteessä. Tänä talvena ei jäälle ollut asiaa ilman paikallis tuntemusta ja hyviä varusteita. Erityisesti virtapaikat aiheuttivat vaaratilanteita jäilläliikujil...
Sea rescue dog Landseer Allu Raumanmerellä. Kesäkuu 2020. Veneily ja upeat maisemat katkaisevat mukavasti työpäivät ja helpottavat koronan tuomaa ahdistusta. Nurmesluodon kalliot ovat oudon vihreitä. Johtuuko tämä nyt kasvaneista fosfori päästöistä. Harmitti myös rantaan ajautuneiden kertakäyttö suojakäsineiden määrä. Yllättävän paljon niitä oli jo ajautunut saaren rantaan. Muuttuvaa saaristoluontoa. Ennätyksellinen määrä Merimetsojen pesiä tänä vuonna. Saaren lähestyminen tuulen alapuolelta ei ollut hyvä idea, pelkkä haju oli etova. Järviluodon saunan uudet asukkaat. Odottavan aika on pitkä. Pinokarin rantalehtoon syntyi uusi karitsa Toukokuun lopulla. Jäin sitä rauhassa kuvaamaan ja unohdin että muut jo odottelivat veneellä. Yyteri. Yhdet käyttöön, toiset varalle, kolmannet kokoelmaan, neljännet fetissi 😎  Oldsmobile oli lainassa kuvauksissa. https://www.instagram.com/roosasunila/?hl=fi  Kuva.R.S. Perhetapaaminen. Kyläsaaressa hautomakoneessa haudottu tipu tapaa ensik...